Avautuminen suomalaiselle e-urheiluskenelle.

Niinkuin suurin osa suomalaisista e-urheilufaneista varmasti jo tietää, suomalaisittain paljon odotettu Copenhagen Games alkoi ja päättyi suomalaisten CS:GO tiimien osalta. Tätä kirjoittaessa turnaus ei siis vielä ole ratkennut, mutta suomalaisten osalta matka katkesi murheellisesti jo alkupeleihin. 4 pelattua karttaa, 4 hävittyä karttaa ja hyvää matkaa kotiin. Itse olin äärimmäisen pettynyt, koska odotin suomalaisilta paljon ja ensimmäistä näyttöä siitä, että matkalla huipulle ollaan. Tähän astisista tämän vuoden kansainvälisistä LAN-Turnauksista on kyllä plakkarissa jo yksi voitto ja yksi toinen sija ja yksi kolmas sija. Tosin yhdessäkään niissä turnauksissa mukana ei ollut mitenkään kansainvälisen tason huippuja, toisin kuin Copenhagen Gamesissa. 

Pettymys on varmasti suuri myös joukkueille itselleen, organisaatioilleen ja myös kannattajilleen. Kannattajien pettymys on valitettavasti myös näkynyt. Ja se on näkynyt erittäin paskamaisella tavalla. CS:GO skene tuntuu tällä hetkellä pullistelevan tietotaitoa, siitä mitä tiimien pitäisi tehdä. Osoitellaan sormilla tiettyjä yksilöitä, katsellaan tilastoja ja moititaan organisaatioiden tekemiä päätöksiä pelaajavalinnoista. Kun katselen esimerkiksi twitterissä käytävää julkista loanheittoa, minua hävettää. Minua hävettää olla osa suomalaista e-urheiluskeneä ja fanikulttuuria. Rakentavan kritiikin antaminen olisi ihan asiallista, mutta loan kaataminen yksittäisten pelaajien niskaan heidän tilastojensa tai valintojensa takia on suorastaan idioottimaista, lapsellista ja täysin naurettavaa. 

Jottei asia olisi niin täysin mustavalkoinen, tiimit ovat saaneet myös osakseen uskoa ja kannustusta, mutta epäilen että loanheitto vaikuttaa yksilöihin vahvemmin kuin usko menestykseen ja siksi otan kirjoituksessani kantaa eritoten siihen.

Joka tapauksessa 2016 jää suomalaiseen e-urheiluhistoriaan ensimmäisten kotimaisten ammattilaisorganisaatioiden synnyn myötä, tuli menestystä tai ei. Ja minä itse uskon, että menestys on täysin mahdollista, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen ja pelaajien psyyke vahvistuu tasolle, jossa menestys oikeasti mahdollistuu. Psyyke, joka vaikuttaisi tällä hetkellä olevan kaikkein suurin ongelma minun mielestäni. Onko jännitys kenties liikaa, jonka johdosta pelissä ei pystytä rentoutumaan ja pelaamaan sitä omaa peliään ja kunnioitetaan vastustajaa liikaa? 

Tähän aiheeseen en osaa kuin esittää kysymyksiä, koska en ole mukana organisaatioissa näkemässä mitä joukkueen sisällä oikeasti tapahtuu. Ettekä osaa te sosiaalisen median tietoviisaatkaan. Ymmärtäkää ja hyväksykää se, että ongelmat mitkä tiimeillä on teidän mielestänne, on korkeintaan vain osa sitä suurinta ongelmaa, eikä se oikeuta yhtäkään teistä kaatamaan saavillista p*skaa ammattiorganisaatioiden jäsenten niskaan. Ei niin kauan kun katsotte tapahtumia vain ulkopuolisen silmin.

Itse ainakin aion pysyä suomalaisorganisaatioiden takana jatkossakin. Koska minulle on henkilökohtaisesti upea asia, että meillä on ammattilaisorganisaatioita joista löytyy oikeita osaajia. Haluan kannustaa "omia poikia", koska pitkästä aikaa se on oikeasti mahdollista! Ja toivoisin, että kannattajat myös muistaisivat, että vaikka tiimit olisivatkin pelanneet yhdessä osittainkin jo pitkään, he ovat kuitenkin pelanneet ammattimaisesti vasta 3kk, joka on oikeasti lyhyt aika. Katsotaan mihin tiimit ovat edistyneet vuoden lopulla ja arvioidaan tuliko odotettua menestystä. Tähän asti voi karvaista tappioista huolimatta olla kaikesta huolimatta tyytyväinen! 

Kommentit ja asiallinen keskustelu aiheesta tervetullutta!

twitter: phalzi
PSN: phalz
Steam: phalzea

Konsolikilpailullisuus

Suomi jälkijunassa konsolipelien kilpailullisuudessa

Suomalaisten LAN-Turnausten pro pelit: pc-pelejä. 

Suomalaiset pro pelaajat: pc-pelaajia. 

Suomalaisetset isommat online turnaukset: pc-pelejä. 

Suomalainen e-urheilun kannattajakulttuuri: edellisistä johtuen seuraavat pc-pelejä. 

Kotimainen e-urheiluskene on siis tällä hetkellä erittäin pc-pelaamiseen keskittynyt skene. Kun verrataan tilanteeseen muualla läntisellä pallonpuoliskolla, niin ammattilaiskonsolipelaajat ovat jo lohkaisseet valtavan,  osan pelaajien kiinnostuksesta ja turnaustenkin rahapoteista. Erityisesti Yhdysvalloissa erityisesti konsolipelaaminen on nykyään jo kasvanut kiinnostuksessa lähelle suurimpia pc-pelejä. Ihan esimerkkinä konsolipelaamisella kasvanut organisaatio Optic Gaming valittiin juuri vuoden 2015 parhaimmaksi peliorganisaatioksi. Opticin ohella mm. Faze Clan on nostanut konsolipelaamisen profiilia erityisesti huikean suosituilla Youtubettajillaan, sekä myös omalla kanavallaan. 

Mutta takaisin kilpailullisuuteen. Miksi pohjoismaat ja erityisesti Suomi on niin pahasti jäljessä konsolipelaamisen suosiossa? Yksi syy saattaa olla se, että Suomi tulee yleensäkkin kaikessa pelaamiseen liittyvässä ja monessa muussakin asiassa valtavirran perässä. Meillä esimerkiksi konsolipelaamiseen keskittyviä peliorganisaatioita ei ole kuin kourallinen jos sitäkään, mutta en syytä organisaatioita siitä, koska pelaajia jotka pelaisivat kilpailullisesti, tavoitteenaan menestyä, on todella vähän. Suomalaiset käyttävät konsoleita enemmänkin vain hupipelaamiseen. Livegamers kyllä järjestää pienempiä turnauksia konsoleille, mutta satunnaiset kansalliset turnaukset eivät vielä riitä kasvattaakseen pelaajien mielenkiintoa pyrkiä kehittymään kansainväliseen kilpailuun. 

On varmasti vaikeaa monien kotimaisten järjestävien tahojen ryhtyä järjestämään konsoliturnauksia, koska osallistujamäärät ovat todella pienet, mutta ilman tavoitteellisia turnauksia tai sarjoja ei konsolipuolen pelaajat eivät koskaan tule kasvamaankaan ja hyödyntämään olemassa olevaa potentiaaliaan ja mahdollisuuttaan menestyä. Uskon, että suomesta löytyisi paljon pelaajia, joiden potentiaali kilpailullisella tasolla voisi olla hyvinkin kova, mutta niin kauan kun kansallisella tasolla ei tueta konsolipelaamista, potentiaali jää käyttämättä ja kilpailullisesti pelaavat pysyvät ja pelaavat jatkossakin pc pelien parissa.

Olisi hienoa nähdä Suomessa esimerkiksi suuremmissa LAN-Turnauksissa edes jokin maailmalla jo suositun konsolipelin turnaus, vaikka osallistujalista olisikin suppea, mutta ehkä se saattaisi kannustaa lisää pelaajia osallistumaan turnauksiin. 2015 Lantrek:llä nähtiin NHL15 1v1 ja 2v2 turnaus ja CoD:AW turnaus ja tänä vuonna tullaan näkemään NHL16 turnaus. Mutta viime vuotisessa CoD:AW turnaustakaan ei meinannut edes tapahtuma-alueelta löytää ja tänä vuonna Lantrekissä muita konsolipelejä ei nähdäkkään, kuin NHL16. En ole järjestävien tahojen kanssa keskustellut asiasta sen enempää, mutta haluaisin mielenkiinnosta tietää, miksi kiinnostus edes yrittää konsoliturnauksia, tai edes kysyä kiinnostusta pelaajilta osallistumiseen on niin mitätöntä? 

Pelivaihtoehtoja konsolipuolella kyllä riittäisi, mitkä muualla maailmassa ovat jo suosittuja. Taistelupelit Mortal Kombat, Street Fighter, Super Smash Mario Bros. FPS pelit Call of Duty, Halo. Ja suurimpia uusia tulokkaita "urheilupeli" Rocket League. Uskoisin, että jopa pienellä panostuksella edellä mainittujen pelien turnauksiin voisi osallistujia löytyä, vaikka ei puhuttaisi kuin pienistä palkinnoista. Pelkästään pelien tuominen turnauksiin ja pelaajien tietoisuuteen voisi kannustaa monia lähtemään mukaan e-urheilun kiehtovaan maailmaan. Mutta miksi sitten konsolipelaaminen houkuttaisi?

Konsolipelaamisen hyötynä kilpailullisen pelaamisen näkökulmasta näkisin olevan sen paljon pienempi taloudellisen investoinnin määrä pc:n verrattuna. Esimerkkinä tällä hetkellä Playstation 4 konsolin hinta on hieman yli 400€ ja laite on täysin valmis vaikka kilpailulliseen pelaamiseen. Jos panostetaan tosissaan, kohtuullinen näyttö johon laitteen kytkeä saa jo noin 200€:llä, pelaajalle tarkoitettu custom ohjain n. 200€ ja täten alle 1000€:llä olet investoinut itsellesi mahdollisuuden kehittyä kilpapelaajaksi. Tällä yhteissummalla et saa edes pelkkää pc:tä, joka vaaditaan kunnollisten pelien pyörittämiseen nykyään. Itse esimerkiksi juuri ostin ASUS ROG sarjan peliläppärin joka maksoi n. 1400€! Tietysti jos konsolipelaaja haluaa esimerkiksi alkaa striimaajaksi, vaatii se oheen tehokkaan pc:n oheislaitteineen, mutta kilpailulliseen pelaamiseen niitä ei tarvita. Eli kilpapelaamisen aloittamiseen ja harrastamiseen konsolilla on taloudellisesti huomattavan paljon kevyempi ratkaisu. Eikä yksikään pelaaja saa etua siitä, että toisella olisi tehottomampi laite, joten lähtökohta on pelaajien välillä paljon tasaisempi. 

Nyt vaan peräänkuulutan turnausjärjestäjiltä aloitteellisuutta asian suhteen. Pyrkikää järjestämään turnauksia ja pyrkikää tuomaan myös Suomeen kilpailullisuus konsolipelaamisessa! 

Näin lisäksi Youtube tarjoaa myös valtaisan määrän konsolikeskeisiä "tubettajia" ja kanavia, jotka ovat kasvattaneet suosionsa huikeisiin mittoihin. Esimerkkejä niistä mitä itse seuraan:

Ali-A: ~7 806 000 seuraajaa

Playstation: ~4 121 000 seuraajaa

Call of Duty: ~3 920 000 seuraajaa

Faze Clan: ~3 720 000 seuraajaa

TmartN: ~3 089 000 seuraajaa

SSSniperwolf: ~2 473 000 seuraajaa

Nadeshot: ~2 421 000 seuraajaa

Drift0r: ~1 126 000 seuraajaa

(Tiedot muuttuvat jatkuvasti, joten en vastaa oikeellisuudesta)

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Minut löydät myös:

twitter: phalzi

PSN: phalz

Steam: phalzea

Voittaminen osa 2

Tappiollisista voitoista tai voitollisista tappioista

Täällä taas halusitte tai ette! Jatkoa edelliseen bloggaukseen voittamisesta.

Aloitan tällä kertaa kysymyksellä. Voiko voittaminen pysäyttää kehityksen, joka johtaisi menestykseen? Vastaukseni on kyllä. Olen vahvasti sitä mieltä, että iso voitto voi pahimmillaan olla jopa huonompi asia kuin häviäminen, jos tähdätään korkealle tasolle ja menestykseen. 

Ajatellaampa asiaa vähän tarkemmin. Oletetaan että meillä on kasvamassa joukkue tai pelaaja X, jolla on tavoitteena päästä kansalliselle tai kansainväliselle huipulle omassa lajissaan/pelissään. X aloittaa johdonmukaisen harjoittelun ja pelaamisen jatkuvasti kovenevia vastuksia vastaan, joita vastaan napsii säännöllisesti voittoja ja tappioita. Kunnes onnistumiset tuottavat tulosta ja X selvittää tiensä pelaamaan suuria turnauksia. Vakiinnuttuaaan suurissa peleissä ja saatuaan sopivasti menestystä, tulee aika jälleen ison turnauksen, jossa X kaikkien odotusten vastaisesti marssii kovien onnistumisten ja jopa ylisuorittamisen jälkeen finaaliin ja siitä voittoon. Mitä tapahtuu tämän jälkeen on se kaikkein suurin kysymysmerkki. Pystyykö X hyödyntämään voittonsa tulevia voittoja varten ja sitä kautta menestykseen, vai tuleeko X:stä niin sanottu "one hit wonder" joka ei pysty hyödyntämään voittoaan jatkoa varten, vaan menettää otteensa sen myötä? 

Jälleen tullaan tilanteeseen missä mitataan X:n itseluottamusta. Miten itseluottamus kestää, jos seuraavassa turnauksessa tuleekin aikaisessa vaiheessa tappio ja putoaminen. Menettääkö X uskonsa itseensä ja tuhoaa voiton tuoman hyvän olon, vai pystyykö X ammentamaan tappiosta oppia jatkoon ja uskomaan jatkossakin omaan suorittamiseensa. Kaikessa tässä tullaan jälleen voittamisen kulttuurin oppimiseen ja tappioista selviämiseen. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta minun mielestäni yksi olennaisimpia osia voittamisen kulttuuria on nimenomaan oppiminen häviämään ja käsittelemään tappio opetuksena miten toimia jatkossa entistä vahvemmin. Tämä ei koske vain huipulle tähtääviä, vaan myös huipulla olevia. 

Mutta jos X jatkaakin voitosta voittoon ja eteneekin loppujanlopuksi voittamaan esimerkiksi jonkun suuremman turnauksen. Tämä voi aiheuttaa X:lle myös liiallisen kuolemattomuuden tunteen, jonka jälkeen hermot pettävät, eikä voittaminen enää onnistukkaan. Huipulla tuulee aina ja voittamalla yhden, elät löysässä hirressä ja varmasti sinua tullaan haastamaan koventuvalla tahdilla ja näyttämään, että sinut voidaan voittaa ja pudottaa alas pilvilinnasta. Jos ajatellaan, että oli lopputulos mikä hyvänsä, saattaisi olla hyvä suunta opetella suhtautumaan voittamiseen ja tappioon samalla rakentavalla tavalla. Miettiä molemmissa tilanteissa mitä pitää parantaa ja mitä tehtiin väärin. Voittamisesta pitää tietenkin iloita ja tappion pitää sattua, mutta se mitä teet tunnemyrskyn jälkeen ratkaisee paljon. Miten kukin siihen suhtautuu on hyvin yksilöllistä, mutta periaatteena on, että oppii uutta ja nauttii siitä mitä tekee. Jos kuvittelet itsesi tai joukkueesi voittamattomaksi suuren voiton jälkeen, köysi kaulan ympärillä kiristyy. Kukaan ei ole voittamaton, kun kyse on kilpailuista. Voittamisen kulttuuri ei siis tarkoita että olisit voittamaton!

Otetaan esimerkkinä, siitä mitä jatkuva voittaminen vaatii, tämän hetken CS:GO "dynastia" eli fnatic. Joukkuehan on ollut viimeisen puolitoista vuotta pelin ylivoimaisesti menestynein joukkue ja etenkin viimeisen pelaajavaihdon (pronax -> dennis) jälkeen heillä on jo 6 isompaa turnausvoittoa putkeen. Turnausten aikana he häviävät otteluita, mutta joka kerta heidän pelinsä rakenne kestää sen. Välillä on ollut otteluita jolloin he ovat jopa murskatappion partaalla, mutta kertaakaan heidän itseluottamuksensa omaan tekemiseen ja voittamiseen ei ole hajonnut. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä kyseisen joukkueen taistelutahto ja nousu tappioista voittoon. Fnaticia seuratessa joukkueesta paistaa tilanteessa kuin tilanteessa läpi rauhallisuus, keskittyneisyys ja ennen kaikkea usko itseen. Itseluottamus on niin häkellyttävän kova, että jos joukkue sattuu häviämään, se ei vaikuta tulevaisuuden tekemiseen. Melkeimpä joka kerta fnaticin hävittyä, tietää joukkueen palaavan seuraavaan otteluun entistä varmempana ja voitontahtoisempana. 

Kyseinen joukkue on tällä hetkellä jopa äärimmäinen esimerkki voittamisen kulttuurista ja siitä, kun voittamisessa pääset pisteeseen, missä vastustajat keskittyvät käytännössä voittamaan vain sinut tai joukkueesi. Parhaana esimerkkinä IEM Katowicesta EnvyUs. Pidän Envyä tällä hetkellä kaikkein valmiimpana voittamaan fnaticin, mutta se edellyttäisi joukkueen ensin voittamaan kaikki muut, mutta juuri Katowicessa Envyn turnaus päättyi jo alkusarjoihin, mikä kielii siitä etteivät he ole valmiita voittamaan kaikkia, vaan ovat liian keskittyneet voittamaan vain yhden joukkueen. Mikä ei anna kauhean hyvää kuvaa joukkueen tasapainoisuudesta. Kun joukkue/pelaaja pääsee tilanteeseen, jossa vastustajat alkavat panostamaan toimintaansa sen pohjalle, miten juuri sinut voidaan voittaa, olet niskan päällä, koska silloin kaikki muut syövät toisiltaan mahdollisuutta päästä voittamaan juuri se yksi kyseinen joukkue/pelaaja. Kuten esimerkiksi Katowicessä jossa jatkopeleihin pääsi mm. Tempo Storm, joka oli kyllä hyvä joukkue ylisuorittamassa, mutta kyseisen joukkueen ei olisi pitänyt vielä näin vähällä kokemuksella päästä edes jatkopeleihin, noinkin kova tasoisessa turnauksessa, vaan yllättäjänä puski läpi joukkueista jotka tähtäävät voittamaan tiettyjä otteluita. En siis usko, että fnaticin asemaa maailman menestyneimpänä CS:GO joukkueena juurikaan ahdisteltaisiin vielä vähään aikaan. 

Mutta edelleen, fnatic on todellakin äärimmäinen joukkue voittamisen kulttuurista. Voisi ehkä jopa sanoa, että fnatic on rikkonut voittamisen kulttuurin. Mutta moni voisi ammentaa fnaticista paljon oppia siihen mitä voittamiseen vaaditaan. Päättymätöntä itseluottamusta, tilanteessa kuin tilanteessa, luottamista omaan ja joukkuekavereiden tekemiseen, jota ei saa horjuttaa edes katkerinkaan tappioasema tai kokonaisen ottelun häviäminen. 

Näillä mietteillä tällä kertaa, seuraavalla kerralla taas lisää tätä tai jotain muuta p*skaa. 

twitter: phalzi

PSN: phalz

Steam: phalzea

Tulevista e-urheilun LAN-tapahtumista

Tulevia tapahtumia

Kunnes keksin jotain järkevää jatkoa edelliseen aiheeseen ja saan koottua siitä jutun, joka oikeasti vielä viikonkin päästä uudelleenluettuna vaikuttaisi hyvältä, niin mietitäämpäs vähän tulevia tapahtumia.

Viime viikolla suomalaiset kärkitiimit CS:GO:ssa, RCTIC ja ENCE, ilmoittivat molemmat osallistuvansa maaliskuun lopussa järjestettääviin Copenhagen Games Lan turnaukseen, josta henkilökohtaisesti odotan hyviä suomalaistuloksia, joten kummallekkin tiimille tsempit Turun suunnalta!

Myös viime viikolla, Tampereella järjestettävä Lantrek, ilmoitti CS Pro turnauksensa osallistujalistan ja se jos mikä lämmittää suomalaisen e-urheiluseuraajan mieltä. Mukana ovat molemmat em. joukkueet, sekä muutama muu kokoonpanoa, joista löytyy suomalaisia huippunimiä kokeneesta kaartista nuoriin lupauksiin. Ja tästä jos mistä on lupa odottaa todella kovaa kotimaista turnausta, vaikkakin veikkaan RCTIC:n ja ENCEn olevan melko selkeitä ennakkosuosikkeja, mutta helpolla eivät nämäkään tiimit tule turnauksessa pääsemään, se jos mikä on varma! Tämän turnauksen seuraamista voin todellakin suositella kaikille suomalaisesta e-urheilusta ja eritoten CS:GO:sta kiinnostuneille, tiedossa kotimaisesti vuoden kovin turnaus. Itse ainakin olen varannut toukokuun ensimmäisen viikonlopun kalenteriini ja aion myös löytää itseni lauantaina paikan päältä, mikäli ylitsepääsemättömiä esteitä ei tule.

Toisena mielenkiinnon kohteena itselleni, myös viime viikolla julkaistu Gatewaylan tapahtuma, joka tulee sijoittumaan Turkuun. Tapahtumasta ei vielä ole kauheasti tietoa tihkunut, muutakuin että tulee sijoittumaan heinäkuulle. Olenkin tässä jo tovin miettinyt, että koskakohan Turkuun saataisiin jonkun sortin LAN tapahtuma, niin Gateway tuli kuin tilauksesta (ei tarvinnut itse alkaa järjestämään ;)). Jälleen allekirjoittanut tulee osallistumaan myös paikan päälle! #eimittäälaneiolis

Kesän huipentumana sitten tietysti tulee olemaan Assembly Summer tapahtuma, jonka compoista ei vielä ole tarkempaa tietoa, mutta varmasti tulee myös pelaamisen osalta olemaan suurimpia suomessa järjestettäviä turnauksia. Itse veikkaisin edelleen CS:GO:n olevan "se juttu" assyilläkin. Taidan siis olla sielläkin... 

Toivottavasti näissä turnauksissa nähdään vielä muistakin peleistä kovatasoisia compoja, jottei keskittyisi pelkästään CS:GO:hun. Lantrekeillä nähdään ainakin Hearthstone Pro turnaus, mutta mielelläni näkisin muitakin pelejä edustettuna laneilla, noin muinakin kuin BYOC compoina.. Gatewaysta lisätietoa jäädään odottamaan jännityksellä, koska itselläni ei ainakaan ole hajuakaan mitä odottaa.

Näillä mietteillä paluu loman jälkeiseen elämään!

twitter: phalzi

PSN: phalz

Steam: phalzea

Voittamisen kulttuuri Suomessa

Suomalaisuus ja voittaminen.

Tämän kertainen bloggaukseni keskittyy tällä kertaa voittamiseen, sen vaatimuksiin ja periaatteisiin. Idean sain viime viikonlopulta, kun viime viikonloppuna näin twitterissä twiitin jossa mietittiin puuttuuko suomalaisilta e-urheilujoukkueilta voittamisen kulttuuri. Niin kuin kaikki e-urheilua seuraavat varmasti jo tietävät suomalaisjoukkueiden menestys viime viikonloppuna oli parhaimmillaan RCTICin kolmas sija norjalaisessa The Convention LAN turnauksessa. Edellisen viikonlopun ruotsin Nordic Masters turnauksen voiton jälkeen RCTIC jatkoi erinomaisia esityksiään ja onkin tällä hetkellä piirun verran edellä toista suomalaista huippujoukkuetta ENCE eSportsia omasta mielestäni. ENCE jäi varmasti monien pettymykseksi Pantamera 2.0 turnauksessa jo alkupeleihin jopa melko raadollisella tavalla hävittyään The Ancientille 14-16. Toisesta pelistä, eli CoD:sta, suomalainen Team Menace on edennyt CWL Challengessa jo kahtena peräkkäisenä viikonloppuna turnauksessa pitkälle, mutta se viimeinen isku on jäänyt puuttumaan ja tappio on tullut jo ennen sunnuntain RO8 pelejä. Edelleen painotan sitä, että keskityn FPS peleihin ja joukkueisiin, joihin olen kyennyt perehtymään rajallisella ajallani. 

Asiaan!

Suomessahan tunnetusti voittamisen kulttuuri on ollut melko pitkälti kateissa, tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Jos ajatellaan esimerkiksi jääkiekon ja jalkapallon maajoukkueita, tai yleensäkkin kansainvälisissä kilpailuissa kilpailevia suomalaisia joukkueita, olemme saaneet nauttia hetkellisistä voiton hetkistä, mutta niitäkään voittoja emme ole pystyneet hyödyntämään tai jalostamaan pidempiaikaiseksi menestykseksi. Urheilun saralla suomalaiset joukkueet ovat eritoten kunnostautuneet häviämään juuri niitä merkityksellisimpiä otteluita. Esimerkkejä en edes jaksa alkaa luettelemaan, mutta moni varmasti muistaa itsekkin useita tapauksia, jos on seurannut em. lajeja.

Juuri tässä tulee esiin voittavan kulttuurin puute. Suomalainen peruspessimistinen ajattelutapa on aina edustanut "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä" lähtökohtaa. Suomessa siis hyvin pitkälti varaudutaan pettymykseen ennakoimalla epäonnistumisia. Ja tämä väkisin heijastuu suorittamiseen. Ensimmäinen joukkue pitkään aikaan joka tekemisellään on näyttänyt olevansa jotain muuta oli menestyksekäs Suomen jääkiekon u-20 joukkue, joka vei maailmanmestaruuden täysin häkellyttävällä tavalla, tavalla jota suomalaisessa kilpailukulttuurissa ei ole nähty aikoihin. Joukkue osoitti käsittämätöntä taistelutahtoa, voittamisen halua, sellaista jota haluaisi nähdä monessa muussakin lajissa, joukkueessa ja jopa ihan tavallisessa elämässäkin. Tyyppiesimerkki suomalaisesta joukkueesta olisi sellainen, jonka selkäranka olisi katkennut viimeistään tasoitusmaalin kohdalla juuri ennen peliajan päättymistä, mutta tämä joukkue osoitti olevansa valmis voittamaan. Takaisku kuitattiin periaatteessa yhtä äkkiä kuin tulikin ja tämä näkyi koko turnauksen ajan. Ja näin kyseisestä joukkueesta tuli uusi esimerkki suomalaiselle voittamisen kulttuurille. 

Mitä sitten vaaditaan ollakseen voittaja? Voittaja lähtee voittamaan jokaista yksittäistä suoritusta alusta alkaen, loppuun asti, koska pienet voitot johtavat aina suurempiin voittoihin. Esimerkiksi jääkiekossa pieni voitto voi olla yksi suoritus, maali, maalivahdin tärkeä torjunta, hyvän kamppailutilanteen voitto tai mikä tahansa muu pienikin suoritus joka tuottaa joukkueen jäsenille itsevarmuuden tunnetta ja luottoa joukkuetovereihin. Pienet yksittäiset voitot johtavat voitettuihin eriin, voitetut erät johtavat voitettuun otteluun ja ottelut turnauksiin ja niin edelleen. Kun sen myötä saavutetaan tämä onnistumisen/voittamisen kulttuuri, päästään suorittamisessa paljon puhuttuun flowtilaan, jossa onnistuminen seuraa toista, joka luo Itsevarmuuden omaan tekemiseen, täyden luottamisen joukkuetovereihin, taktiikasta häviää kaavamaisuus, strategiasta tulee itsestäänselvyys ja pelko häviämisestä tai yleensäkkin häviäminen ei enää syö henkisiä resursseja. Joukkueesta tulee silloin voittava.

Jotta tämä voitaisiin saavuttaa, pitää ensimmäiseksi oppia myös häviämään. Tappio tekee aina kipeää, mutta miten tappioon suhtautuu on tärkeä tie siihen, mitä tarvitaan voittamiseen. Isoisäni on itselleni joskus opettanut, että aina kun tekee kipeää, oppii jotain uutta. Mitä enemmän ja nopeammin pystyy hyväksymään tappion ja oppimaan jokaisesta virheestä uutta, tappio vain ei enää syö itseluottamusta tulevaan, vaan luo uuden voittamisen halun. Voittamisesta tulee täten vallitseva ajattelutapa.

Tämä kaikki pätee yhtälailla, ellei jopa vahvemminkin, myös e-urheiluun. Seuraatkaa vaikka maailmalta cs:n puolella fnatic:ia. Tämä tiimi osaa voittaa, eikä luovuta vaikka olisivat pahemminkin tappiolla. Ja se taito puhuu puolestaan, kun ovat voittaneet suurimman osan turnauksista, joihin ovat osallistuneet viimeisen vuoden aikana. 

Tavallaan tämä oli jatkumoa aikaisemmalle tekstilleni suomalaisesta fanikulttuurista, jossa käsittelin fanien ei niin hirveän luottoa antavaa tapaa "kannustaa", missä vaaditaan tappioiden jälkeen heti uudistamista, jäsenten vaihtoa ynnä muuta. Älkää tuomitko tappioista vaan etsikää positiivista. Tietysti suomalaisuuteen kuuluu negatiivisen palautteen antaminen ja "kylläminätiedän" asenteen. Mutta ehkä tällä yritän myös vedota melko tuoreiden suomalaisjoukkueiden faneihin, että antakaa tiimeille aikaa oppia. Antakaa niille aikaa oppia häviämään, jotta voivat oppia voittamaan ja näyttämään maailmalle, että suomestakin tulee voittajia. Ainakin itse uskon tämän potentiaalin olemassaoloon, koska tahtoa ja yritystä menestykseen tuntuu löytyvän yhä kiihtyvällä tahdilla kasvavasta e-urheiluskenestä Suomessa. 

Tämän pintaraapaisun jälkeen seuraavassa blogissani ajattelin käsitellä lisää tätä aihetta ja tarkemmin niitä asioita, mitä voittava joukkue mielestäni tarvitsee.

Kommentit erittäin tervetulleita, jotta voin itsekkin kehittyä!

Twitter: phalzi

PSN: phalz

Steam: phalzea

Minäminäminäminä

Moikkelis taas!

Pakko tällä kertaa vähän purkautua omista kokemuksista ja jutuista, miten aktiivinen e-urheilun seuraaminen on onnistunut päivätyöni ohessa. Päätin siis Assemblyn aikoihin ruveta oikeasti seuraamaan, mitä pelimaailmassa tapahtuu. Seuraamaan sosiaalista mediaa, otteluita jne. mahdollisimman aktiivisesti. Reissutyössä olevana rekkakuskina voisin sanoa, ettei se todellakaan ole kauhean helppoa. Pääsääntöisestihän omat työpäiväni koostuvat 12-15h työpäivistä tien päällä ja kotoa ollaan pois maanantaiaamusta perjantai-iltaan. Yleensä onneksi omat työpäiväni loppuvat niihin aikoihin, kun pelaajilla varsinaisesti työt vasta alkavat. 

On kieltämättä ollut virkistävääkin, kun työpäivä päättyy satunnaisen huoltoaseman pihalle, avata läppäri, etsiä twitterin kautta mistä suomipoikien pelejä tulee ja ruveta katselemaan. Menevätpähän illan tunnit mukavasti, kun ei tarvitse miettiä sen kummemmin mitäköhän sitä katselisi, tai netistä selaisi. Eniten taas ongelmia tuottaa, että matsitkin ovat usein niin paljon myöhässä suunnitellusta aikataulusta, että nukkumaan on päästävä ennen kuin ottelut edes loppuvat. Välillä kyllä vähän tulee venytettyä sitä nukkumaanmenoa, jotta näkee jännittävämmät ottelut loppuun asti.

Viikonloput sitten kotosalla menevät kyllä aika tehokkaasti, koska turnauksia ja matseja tuntuu tulevan melkein kokoajan. Välillä on jopa pakko jättää jotain katsomatta, jos meinaa edes hiukan itsekkin keritä pelejä pelaamaan. Telkkarin katselu ainakin on melko tavalla jäänyt.

Kieltämättä e-urheilu on nyt napannut minut aika tehokkaasti mukaansa jälleen kerran, liki kymmenen vuoden tauon jälkeen. Suurimmalti osin siksi, että Suomessa e-urheilu on huikeassa nosteessa ja haluan olla osa sitä buumia! Sen takia tätä blogiakin olen alkanut kirjoittamaan. Pelaaminen ja pelien seuraaminen on kyllä itselleni todellakin tehokas tapa nollata työn tuottamaa stressiä, koska ajatukset siirtyvät vapailla pelaamisen suuntaan ja muu p*ska jää taustalle. Olen myös miettinyt, pitäisikö tätä blogia enemmän suunnata johonkin tiettyyn tyyliin/juttuun vai pitääkkö tekstit mahdollisiman satunnaisena selittelynä? Myöskin e-urheilun saralla puuhaaminen muillakin tavoilla kiinnostaa, mutta työstäni johtuen en ainakaan itse pelaamiseen pysty perehtymään kovin paljoa. Enkä oikein usko myöskään että iällisesti kolmenkymmenen "paremmalla" puolella ollessa siihen olisi enää edes mahdollisuuksiakaan. 

Mutta onneksi nyt kirjoittajalla alkoikin viikon vapaat ja pystyn perehtymään juttuihin taas aivan eri tehokkuudella. Aion eritoten perehtyä pelaamiseen itse. Ja jos keksin sopivasti aiheita, niin kirjoitan sekalaisia sepustuksiani lisää. Pahoittelen toki sitä, että tekstini eivät välttämättä aina ole niin selkeitä, koska en ole mikään kokenut kirjoittelija, mutta tekemällä oppii. 

Tähän lopuksi pyydänkin jälleen, jos jollain on ideoita mihin juttuihin voisin perehtyä, sana on vapaa ja erittäin tervetullut. Jos haluatte, että lopetan tämän saman tien, senkin saa sanoa. Kaikki kritiikki on erittäin tervetullutta. Yritän myös aktivoitua sosiaalisen median puolella enemmän, erityisesti twitterissä. Spämmään #esportsfi tagin alle mitä ikinä keksinkään.

Kerrankin harrastan, jotain mistä oikeasti pidän! 

Näistä minut löytää:

twitter: phalzi

instagram: thejuccis

steam: phalzea

PSN: phalz

Pelaajien vastakkainasettelu.

Pelit ja laitteet vs. pelit ja laitteet

Heippa taas!

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa moninpelien ja kilpailullisen pelaamisen vastakkainasettelusta, joka tuntuu pahentuneen vuosi vuodelta. Ja jatkan myös kirjoittamista FPS pelien näkökulmasta, koska ne ovat itselleni tutuimmat.

Niinkuin aikaisemmista teksteistäni on voinut huomata, olen usein vertaillut asioita, miten ne olivat kun olin itse aktiivipelaaja ja miten ne ovat nyt ja samalla linjalla jatketaan. Ainahan siis pelaajat ovat asettaneet oman pelinsä ja alustansa parhaaksi. Ja sehän on tietysti aivan luonnollista muodostaa mielipiteensä sen perusteella minkä itse kokee itselleen luontevimmaksi ja miellyttävimmäksi. Mutta se mihin tämä mielipiteiden voimakkuuden kasvava trendi on johtamassa on mielestäni lähtenyt täysin väärään suuntaan.

Itsehän siis olen nyt palattuani pelaamisen ihmeelliseen maailmaan pelannut sekä konsolilla, että pc:llä ja koen sen niin, etten ole siltikään mikään syntinen kurja, vaikka pidän konsolilla moninpeleistä, ajoittain jopa enemmän kuin pc moninpeleistä. Tämä saattaa johtua ehkä siitä, että konsolilla pelaajien pelinaikainen kommunikointi ei ole mahdollista, muutakuin mikrofonin avulla, joten tekstipohjainen spämmääminen jää hyvin pitkälti pois, koska kuka ihme jaksaisi padilla kirjoittaa v*ttuiluviestejä kenellekkään turhautuessaan?

Mutta miksi sanoin etten koe itseäni syntiseksi. Koska olen huomannut sosiaalisessa mediassa, foorumeilla ja niin edelleen, että pelaajien keskuudessa vallitsee ajatusmaailma, jossa esim. pc pelaajat pitävät konsolipelaajia jotenkin alempiarvoisina ja myös pätee toisinpäin. Saatika, että konsolipelaajat osaavat kinastella myös siitä, mikä konsoli on se ainoa ja oikea. En tiedä onko yksi pahimpia virheitä, mitä peleistä nauttiva henkilö voi tehdä, sanoa että mielestäni CS:n pelaaminen pc:llä on mukavaa, mutta pidän ps4:llä CoD pelisarjasta vähintään yhtä paljon?

Kuulostaako typerältä? Niin minustakin. Mielestäni pelaajia on yleisesti jo kauan pidetty hieman omanlaisenaan porukkanaan, joka ei ole varsinaisesti saanut yleistä hyväksyntää, ennenkuin nykyään kun pelaamisen, erityisesti kilpailullisen pelaamisen, suosio kasvaa räjähdysmäisesti. On mielestäni typerää, että tälläinen marginaalinen, tähän asti epäsuosittujen ihmisten "harrastus" syö tällä sisäisellä vastakkainasettelulla itseään sisältä päin. Jos pelaat, niin olet pelaaja. Jos pelaat CS:ää pc:llä, olet pelaaja. Jos pelaat CoD:ia PS4:llä, olet pelaaja. Jos pelaat Haloa Xboxilla, olet pelaaja. Jos pelaat hitto soikoon vaikka Hearthstonea tabletilla, mielestäni olet pelaaja. Olemme siis kaikki pelaajia. Miksei voisi vaikka ajatella, että aktiivinen Candy Crush Sagan, pelaajakin on pelaaja? Koska pelaat, olet pelaaja! Yksinkertaista eikö? Olisikin...

Tietysti aina on ihmisiä, jotka ajattelevat että juuri se oma juttu on se paras ja kaikki muu on vain väärin. Mutta mielestäni meidän pelaajien tulisi pitää yhtä ja tukea toisia pelaajia, pelistä ja pelialustasta huolimatta, vain siksi että pelaamisen hyväksyntä kasvaisi siihen pisteeseen, että se olisi yleisesti hyväksytty harrastus. Jotta yhä useampi nuori ja miksei vanhempikin pelaaja voisi hyvillä mielin jatkaa harrastustaan ilman, että kokee tekevänsä jotain väärin. Itse ehkä lähdin menemään aikoinaan massan mukana, koska en kokenut harrastustani tarpeeksi "merkitykselliseksi", mutta vuosien ja useiden harrastuskokeilujen myötä olen palannut siihen, mistä nautin jo nuorena. Pelaamisesta. 

Tätä lukeville haluan siis painottaa vielä uudestaan. Jos nautit pelaamisesta, pelaa. Pelaa millä haluat, mitä haluat ja jos haluat pyrkiä kilpailulliseen puoleen, sinulla on paljon vaihtoehtoja. Lukuisia pelejä pelataan maailmalla kilpailullisesti. Toiset pelit saavat enemmän huomiota kuin toiset, mutta rahasta pelataan jo todella monia eri genren pelejä, yksin sekä ryhmässä. Valitse mikä genre hyvänsä, niin kilpailuja melko varmasti löytyy. Kunhan muistat, että se juuri sinun pelisi ei ole se ainoa oikea ja kaikki muu on turhaa. Tämän kun useampi pelaaja muistaisi, meillä kaikilla olisi melko paljon mukavampaa.

Tähän tekstiin olisi voinut vielä liittää paljon lisää johdannaisia. Esimerkiksi pelaavat tytöt/naiset ja pojat/miehet, saatika painottaa kuinka tärkeää pelaajalle on silti muistaa huolehtia omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan, mutta näihin asioihin palaan tulevaisuudessa tarkemmin.

Jos omaat erilaisen näkökulman tai mielipiteen tähän aiheeseen, niin kommentteja otetaan edelleenkin vastaan! Myös jos sinulla on ideoita, mitä haluaisit blogissani pohdittavan, ehdota täällä tai twitterissä.

Keep playing!

P.S. Toivottavasti onnistuin pitämään jutun vähemmän sekavana...

E-urheilun seuraamisesta, seuraajista, seuraajan näkökulmasta

E-Urheilun fanikulttuurista ja seuraamisesta tai jotain...

Tervis taas täältä Suomen Turuust.

En ole ehkä tässäkään aiheessa asiantuntia, mutta ei se estä silti kirjoittamasta. Viimeisen reilun vuoden aikana, mitä itse olen taas alkanut seuraamaan e-urheilua, ei ole voinut välttyä huomaamasta kuinka valtavasti joukkueet ja pelit ovat kasvattaneet seuraajamääriä. 2015 tuntui olevan e-urheilun kultavuosi, koska pelaamisesta on aloitettu puhumaan valtamediaa myöten. Suurimmat turnaukset saavat miljoonakatsojamääriä ja pienemmätkin kymmeniä tuhansia. Suomessa YLE lähettää eritoten CS:GO:ta valtakunnan verkossa, joka tuntuu houkuttelevan katsojiksi jopa peleistä tietämättömiä. Ja oli myös mukava nähdä YLEn lähettävän kanavallaan jopa The International turnauksen finaaleja. Striimauspalveluista (esim. Twitch) on nähtävillä lähestulkoon päivittäin jonkun liigan pelejä tai tulevien turnausten karsintoja tai karsintojen karsintoja. Lyhyesti, jos haluat korvata valtakunnallisen tv:n tämän päivän surkean tarjonnan, joka sisältää uusintoja uusintojen perään, avaa striimauspalvelu ja katso kun puolammattilais ja ammattilaisjoukkueet pelaavat. Itse ainakin harrastan enemmän nykyään twitchin katselua, kuin tv:n.

Lisäksi ainakin Suomessa ilta-sanomat on perustanut viime vuonna nettisivuilleen digiosion alle e-urheiluosion, joka ehkä tuntuisi tulevan välillä uutisissaan vähän jäljessä, mutta riittänee ei niin aktiiviselle seuraajalle pysyäkseen kärryillä mitä tapahtuu. Itse ehkä kaipaisin sivuille vielä vähän enemmän juttuja maailmalta, mutta onneksi netti on pullollaan sivustoja joista uutisia kyllä löytyy. Mutta näin "HC" seuraajana voisin antaa kritiikiksi vaikeuden löytää tuloksia, pelikaavioita ja sarjataulukoita. Ehkä olen hieman tilastofriikki, mutta uskokaa tai älkää, ei ole helppoa löytää tuloksia pienemmistä otteluista. Turnausjärjestäjien nettisivuilta usein kyllä löytää tietoja miten, missä ja koska turnauksia järjestetään, mutta lopputulosten tai ottelukaavioiden löytäminen on ainakin itselleni todella hankalaa. Tässä kyllä twitter auttaa, mutta twitterfeedikin on nykyään jo niin valtaisaa, että sieltä oikeanlaisen tiedon löytäminen aiheuttaa välillä otsasuonen pullistelua.

Mutta miten sitten fanikulttuuri on alkanut muuttumaan? Omana aktiivipeliaikanani, suurimpia joukkueita kyllä seurailtiin, mutta seuraaminen oli hyvin pientä ja joukkueita seurasivat vain ihmiset, jotka itsekin pelasivat aktiivisesti. Ei juurikaan ollut livestreameja, muutakuin ihan suurimmista otteluista ja turnauksista. IRCissä seurailtiin matsibotteja ja jälkikäteen katseltiin mahdollisesti pelaajien tallentamia demoja.

Mutta se menneisyydestä. Nykypäivän mahdollisuudet seurata tiimien pelejä, ovat helpommat kuin jopa ulkomaisten jääkiekkoliigojen ottelut. Mikä osaltaan on antanut e-urheilulle valtavasti. Sosiaalinen media, streamauspalvelut, youtube jne. ovat antaneet mahdollisuuden tarkkailla joukkueiden tulevia pelejä, tuloksia ja yleensäkkin päästä paljon lähemmäs omia suosikkejaan. Peliorganisaatioilla ja maailman kärkipelaajilla on twitterissä satoja tuhansia seuraajia, heidän harjoitteluaan voi usein seurata juuri twitchin kautta, koska monet lähettävät omia pelailujaan suorana. Fanit pääsevät kommentoimaan ja keskustelemaan näiden palveluiden kautta kannattamiensa pelaajien pelaamisesta ja näin lähemmäs suosikkejaan.

Fanikulttuuri on siis todella valtavassa kasvussa ja e-urheilullehan povataan tulevaisuudessa yhä suurempaa seuraaja-/fanikuntaa. Mutta toivonpa vain, että tiimit ja pelaajat eivät ihan aina lukisi otteluidensa aikaisia keskuteluita. Internetin tuoma anonymiteetti tuo myös mukanaan melko lannistavaa keskustelua, myös e-urheilun saralle, niinkuin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ihmisten on helppo tuomita, haukkua ja suorastaan trollata toisiaan, pelaajia, tiimejä. Suurimman osan näistä tietysti pystyy kategorisoimaan tuohon trollausosastoon, mutta on silti välillä todella surullista nähdä mitä ihmiset pystyvät internetin tuoman suojan varjolla sanomaan. Tästä puhun eritoten siksi, kun olen itse halunnut seurata Suomen ensimmäisen ammattilaisjoukkueen pelejä aikalailla mahdollisuuksien mukaan. Haluan nähdä heidän kehittymistään henkilökohtaisella tasolla, joukkueena ja myös strategisesti. Mutta se, miten heidän pelatessaan suomalaiset puhuvat pelinaikaisessa chatissa on lähinnä surkuhupaisaa. En tiedä kertooko se suomalaisesta fanikulttuurista, jossa kannustetaan vain jos menestystä tulee? 

Tälläinen fanikulttuuri on ollut nähtävissä jo urheilun puolella koko 2000-luvun ajan. Se oma joukkue kun alkaa menestymään, niiden pelejä lähdetään katsomaan, muuten ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään e-urheilussa fanikulttuuri on siinä suhteessa normiurheiluun verrattuna erilaista, että seuraajien kommunikointi ja kommentointi on livenä mahdollista ja nimimerkin takaa. Niinkuin jo sanoin aikaisemmin, uskon useimpien olevan trolleja, mutta en myöskään ihmettelisi jos he eivät olisi. Nyt haluan painottaa että suomen ensimmäinen ammattilaisjoukkue, eli ENCE, on ollut koossa vuoden alusta asti ja silloin organisaation perustajajäsenet kertoivat tavoitteistaan olla vuoden lopussa majortason joukkue ja samaan hengenvetoon pyysivät seuraajiltaan kärsivällisyyttä. No suomalaisen fanikulttuurin tuntien sellaista kärsivällisyyttä ei todellakaan löydy. Kritisoidaan organisaation tekemiä pelaajavalintoja, pelaajien tekemiä valintoja ja oikeasti kuvitellaan, että sitä menestystä pitäisi tulla saman tien. Hetikaikkimullenyt eikö vain?

Minusta on h**vetin surullista, miksi monet ihmiset ovat niin lyhytkatseisia, jotteivat ymmärrä nimenomaan e-urheilun puolella sitä, että joukkueiden välinen kemia useasti merkitsee menestyksen kannalta enemmän, kuin yksilötaidot. Ja kemiaa ei rakenneta kuukaudessa, eikä välttämättä pidemmässäkään ajassa. Tietysti myös yksilötaidot ratkaisevat menestyvän joukkueen tulevaisuutta, mutta esimerkiksi CS peleissä on tärkeämpää, ainakin omasta mielestäni, että tiimi toimii yhdessä, kuin että kaikki osaisivat pelata yksin. Tiivistettynä: viisi maailman huippuyksilöä ilman keskinäistä pelikokemusta todennäköisesti häviäisi yksilötaidoiltaan heikommalle joukkueelle, joka on JOUKKUE. Eritoten suomalaisessa peliskenessä jo aikoinaan parhaiten pärjäsivät porukat jotka olivat kavereita oikeasti keskenään. Itsekkin aikoinaan todella monia tiimejä läpikäyneenä, parhaat pelini olen pelannut sellaisessa porukassa, jossa kaikki olimme myös oikeasti kavereita, eli meillä oli kemiaa. 

Se siitä paasauksesta. Saattaa olla, ettei fanikulttuuri ainakaan suomessa muutu mihinkään, koska kuuluu vain valitettavasti niin suomalaisuuteen olla pessimistinen, apaattinen ja negatiivinen kaikkien muiden tekemisiä kohtaan eikä uskoa mihinkään tulevaan. Itse ainakin uskon, että e-urheilussa tullaan vielä näkemään muitakin suomalaisia ammattilaisorganisaatioita/-pelaajia, siitäkin huolimatta että heihin ei kotimaassa uskottaisi. Onneksi internet tuo faneja myös optimistisemmista kulttuureista...

Jos tähän asti olet lukenut ja olet kanssani eri mieltä, niin annathan kuulua itsestäsi siistillä tavalla? :)

Assembly winter 2016 jälkeisiä ajatuksia

Ihan aluksi lyhyt selostus kuka olen ja miksi tätä kirjoitan. Olen ammatikseni rekkakuski jo viimeiset 11 vuotta ja 1,5m km istuttuja kilometrejä takana. Olen nuoresta iästä saakka seurannut FPS pelejä ja ennen rekkakuskiksi päätymistä olin hyvinkin aktiivinen pelaaja. Eritoten CS:ää ja DoD:ta pelasin melko vakavastikkin ulkomaisia klaaneja myöten, mutta myöhemmässä vaiheessa myös Unreal sarja tuli hyvinkin tutuksi. Ammatti vei itseltäni hirveästi aikaa, joten pelaaminen jäi pitkäksi aikaa, mutta viimeisen reilun vuoden olen pelannut konsolilla Call of Duty pelisarjan pelejä, jopa melko aktiivisestikkin. Jonka myötä olen alkanut kiinnostumaan yhä enemmän kasvavasta e-urheiluskenestä maailmalla ja nyt myös Suomessa.

Asiaan!

Päätin noin ex tempore lähteä poikkeamaan Assembly Winter 2016 tapahtumassa, eritoten katsomassa Suomen ensimmäisen Counterstrike ammattilaisryhmä ENCE:n aiheuttamaa hypeä ja ensimmäistä LAN turnausta. Saapuessani lauantaina tapahtumapaikalle järjestyksenvalvojat olivat ohjaamassa minua MP-Messuille, jotka järjestettiin samaan aikaan toisessa osassa Helsingin Messukeskusta, joten ensimmäinen kosketus tapahtumaan oli, että olenko jo liian vanha kävijäksi. No mielestäni en ole, mutta joku muu saattoi ajatella toisin.

Lipun oston jälkeen lähdin katselemaan ympärilleni. Periaatteessa LAN tapahtuma näytti päälisin puolin ihan samalta, kuin joskus aikoinaan, kun moisissa aktiivisemmin olin mukana. Nuoret koneillaan pelaamassa ja tekemässä kukin mitä ikinä, mutta ensimmäinen huomio oli, että tyttöjen/naisten määrä oli kasvanut omista ajoistani ihan älyttömästi. Mikä oli todella positiivinen yllätys, koska pitkään pelaamista on pidetty lähinnä vain poikien juttuna. Ikähaarukka saattoi olla jopa nuorentunut omista ajoistani. 

Seuraavaksi siirryin LAN puolelta ulos ja ns. messualueelle. Jimmsin myymäläosio ensimmäisenä, kaikkine tavaramäärineen ja älyttömine jonoineen kiinnitti huomioni. Kyseisen yrityksen panostus suomalaisen e-urheilun kasvattamiseen saattaa olla yksi suurimpia ja niinkuin myyntialueesta huomasi, niin asia otetaan vakavasti, mutta ystävällisten asiakaspalvelijoiden myötä myös hyvällä meiningillä. Monia eri merkkejä pelaamiseen liittyvää tavaraa joista valita. Kyllä kutkutti itseäkin ostaa vaikka ja mitä, vaikken toimivaa pelipc:tä tällä hetkellä edes omista.

Sitten tarkkailemaan tarkemmin e-urheiluosiota, jonka takia tapahtumaan lähdinkin. Ensimmäisenä pelinä paikan päällä kävin seuraamassa ranskalaisten LDLC joukkueiden Whiten ja Bluen välieräottelua. Katsomossa oli jo melko täyttä siinä kohtaa, joten päätin seurata vain hetken katsomon sivussa. Yllätyin katsojien mukanaoloa vaikkei pelaamassa ollut edes kotimaista joukkuetta, RCTIC:n hävittyä ensin LDLC Blue:lle ja ratkaisuottelussa CPH Wolvesille ja pudottua ulos turnauksesta. LDLC White:n voitettua ottelu melko selkästi, siirryin katselemaan pienemmälle stagelle SC2 turnausta, mihin siirtyi moni muukin. Eritoten suomalaisen Joona "Serral" Sotalan otteita halusin nähdä, olihan hän turnauksen ehkä kovin ennakkosuosikki. 

Seuraavana vuorossa olikin ENCE eSportsin välieräottelu CPH Wolvesia vastaan pääareenalla. Ainoana miinuksena voisin aikataulullisesti sanoa CS:GO välierän ja SC2 finaalin ratkaisuhetkien päällekkäisyyden. Jo ennen ottelun alkua kävi selväksi, että pääareena oli mitoitettu liian pieneksi. Lieköhän suosio yllätti jopa järjestäjätkin. Minä lyhyenläntänä tyyppinä, en meinannut päästä edes screeniä näkemään kun katsomo oli viimeistä paikkaa myöden täynnä ja sivut täynnä seisomakatsojia. Mutta suurin hämmästykseni oli nähdä, että suomalainen fanikulttuuri on kyllä todellakin mukana myös e-urheilupuolella. Kannustuksia, huutoa, aplodeja aina kun ENCE onnistui. Olin todella positiivisesti yllättynyt. Ottelun ratkettua ENCEn hyväksi yleisö riemuitsi ja antoi suosionosoituksia "omille pojille". Katsojien ikähaarukkakin oli melko laaja. Yleisön joukossa oli porukkaa nuoresta vanhempaan, tosin painottuen nuorempaan väkeen. 

Välierän jälkeen SEUL ry:n pisteellä oli tiedossa ENCEn pelaajien nimikirjoitusten jakotilaisuus. Allun ja Sunnyn saavuttua paikalle, jono kasvoi ja kasvoi vain. Liioittelematta useampi sata ihmistä jonotti saadakseen suomalaisten e-urheilijoiden nimikirjoituksia. En meinannut ihan uskoa silmiäni. Keskusteltuani SEUL ry:n puheenjohtajan Erkka "Prote" Jousteen kanssa, hän kertoi Assembly Summer tapahtumassa olleen nimikirjoitustapahtuman keränneen vielä jopa suuremman jonon, mutta mukana olikin CS:GO:n yksi suurimpia tähtiä maailmassa ruotsalainen Get_Right. 

Finaalia en ehtinyt jäädä paikan päälle katsomaan, koska iltajuna takaisin Turkuun oli lähdössä, joten perustan ajatukseni suomalaisen e-urheiluskenen kasvusta tapahtumiin ennen finaalia. 

Loppujenlopuksi tapahtumasta jäi itselleni TODELLA positiivinen maku ja aion tulla vierailemaan tulevissa tapahtumissa aktiivisemmin, kunhan vain työltäni pystyn. Kaikenkaikkiaan odotukset olivat ilmiselvästi itselläni, kuin myös järjestäjillä, paljon matalemmalla. Katsojien määrä yllätti varmasti molemmat ja kiinnostus ENCEä kohtaan oli todella hieno nähdä (ja kuulla). Suomalainen e-urheilu on tällä hetkellä todella kovassa nosteessa, ehkä hieman muuta maailmaa jäljessä, mutta nosteessa kuitenkin. Nuorten kiinnostus e-urheilua kohtaan näyttää olevan kasvamaan päin, joka mahdollisesti myös kannustaa monia yrittämään omia taitojaan ja mahdollisesti kasvamaan tulevaisuudessa suomalaisiksi huippupelaajiksi. Omiin aikoihini verrattuna erona ehkä on, että e-urheilu alkaa olla nykyään paljon hyväksytympää harrastuksena ja jopa ammattina. Suurimpina tekijöinä kasvanut median ennakkoluuloton kiinnostus e-urheilua kohtaan suomessa, SEUL ry:n panostus e-urheilun esilletuontiin, sekä tuore ENCE eSportsin perustaminen.

Viimeisenä ajatuksena jään odottamaan tulevia tapahtumia ja mahdollisesti vielä suurempien turnauksien järjestämistä. Toistakymmentä vuotta sitten leikittelin ajatuksella tämän päivän e-urheiluskenestä suomessa, mutta epäilin etten tälläistä päivää tule näkemään, koska suhtautuminen pelaamiseen oli silloin niin nuivaa ja epäilevää. Ilokseni pystyn nyt myöntämään olleeni väärässä. Olen nähnyt sen päivän, jota silloin päässäni kuvittelin. 

Mikä olisi sitten seuraava askel? Suuren luokan turnauksen järjestäminen Suomessa? E-urheilu valtaa tällä hetkellä maailmalla suuria areenoita ja livetapahtumissa katsojia saattaa olla "täysi tupa". Katsokaapa vaikka ESL:n tai IEM:n major turnauksia. Niin, se seuraava askel? Hartwall Areena ja täysin kilpapelaamiseen sijoittuva tapahtuma?

phalz