Voittamisen kulttuuri Suomessa

Suomalaisuus ja voittaminen.

Tämän kertainen bloggaukseni keskittyy tällä kertaa voittamiseen, sen vaatimuksiin ja periaatteisiin. Idean sain viime viikonlopulta, kun viime viikonloppuna näin twitterissä twiitin jossa mietittiin puuttuuko suomalaisilta e-urheilujoukkueilta voittamisen kulttuuri. Niin kuin kaikki e-urheilua seuraavat varmasti jo tietävät suomalaisjoukkueiden menestys viime viikonloppuna oli parhaimmillaan RCTICin kolmas sija norjalaisessa The Convention LAN turnauksessa. Edellisen viikonlopun ruotsin Nordic Masters turnauksen voiton jälkeen RCTIC jatkoi erinomaisia esityksiään ja onkin tällä hetkellä piirun verran edellä toista suomalaista huippujoukkuetta ENCE eSportsia omasta mielestäni. ENCE jäi varmasti monien pettymykseksi Pantamera 2.0 turnauksessa jo alkupeleihin jopa melko raadollisella tavalla hävittyään The Ancientille 14-16. Toisesta pelistä, eli CoD:sta, suomalainen Team Menace on edennyt CWL Challengessa jo kahtena peräkkäisenä viikonloppuna turnauksessa pitkälle, mutta se viimeinen isku on jäänyt puuttumaan ja tappio on tullut jo ennen sunnuntain RO8 pelejä. Edelleen painotan sitä, että keskityn FPS peleihin ja joukkueisiin, joihin olen kyennyt perehtymään rajallisella ajallani. 

Asiaan!

Suomessahan tunnetusti voittamisen kulttuuri on ollut melko pitkälti kateissa, tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Jos ajatellaan esimerkiksi jääkiekon ja jalkapallon maajoukkueita, tai yleensäkkin kansainvälisissä kilpailuissa kilpailevia suomalaisia joukkueita, olemme saaneet nauttia hetkellisistä voiton hetkistä, mutta niitäkään voittoja emme ole pystyneet hyödyntämään tai jalostamaan pidempiaikaiseksi menestykseksi. Urheilun saralla suomalaiset joukkueet ovat eritoten kunnostautuneet häviämään juuri niitä merkityksellisimpiä otteluita. Esimerkkejä en edes jaksa alkaa luettelemaan, mutta moni varmasti muistaa itsekkin useita tapauksia, jos on seurannut em. lajeja.

Juuri tässä tulee esiin voittavan kulttuurin puute. Suomalainen peruspessimistinen ajattelutapa on aina edustanut "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä" lähtökohtaa. Suomessa siis hyvin pitkälti varaudutaan pettymykseen ennakoimalla epäonnistumisia. Ja tämä väkisin heijastuu suorittamiseen. Ensimmäinen joukkue pitkään aikaan joka tekemisellään on näyttänyt olevansa jotain muuta oli menestyksekäs Suomen jääkiekon u-20 joukkue, joka vei maailmanmestaruuden täysin häkellyttävällä tavalla, tavalla jota suomalaisessa kilpailukulttuurissa ei ole nähty aikoihin. Joukkue osoitti käsittämätöntä taistelutahtoa, voittamisen halua, sellaista jota haluaisi nähdä monessa muussakin lajissa, joukkueessa ja jopa ihan tavallisessa elämässäkin. Tyyppiesimerkki suomalaisesta joukkueesta olisi sellainen, jonka selkäranka olisi katkennut viimeistään tasoitusmaalin kohdalla juuri ennen peliajan päättymistä, mutta tämä joukkue osoitti olevansa valmis voittamaan. Takaisku kuitattiin periaatteessa yhtä äkkiä kuin tulikin ja tämä näkyi koko turnauksen ajan. Ja näin kyseisestä joukkueesta tuli uusi esimerkki suomalaiselle voittamisen kulttuurille. 

Mitä sitten vaaditaan ollakseen voittaja? Voittaja lähtee voittamaan jokaista yksittäistä suoritusta alusta alkaen, loppuun asti, koska pienet voitot johtavat aina suurempiin voittoihin. Esimerkiksi jääkiekossa pieni voitto voi olla yksi suoritus, maali, maalivahdin tärkeä torjunta, hyvän kamppailutilanteen voitto tai mikä tahansa muu pienikin suoritus joka tuottaa joukkueen jäsenille itsevarmuuden tunnetta ja luottoa joukkuetovereihin. Pienet yksittäiset voitot johtavat voitettuihin eriin, voitetut erät johtavat voitettuun otteluun ja ottelut turnauksiin ja niin edelleen. Kun sen myötä saavutetaan tämä onnistumisen/voittamisen kulttuuri, päästään suorittamisessa paljon puhuttuun flowtilaan, jossa onnistuminen seuraa toista, joka luo Itsevarmuuden omaan tekemiseen, täyden luottamisen joukkuetovereihin, taktiikasta häviää kaavamaisuus, strategiasta tulee itsestäänselvyys ja pelko häviämisestä tai yleensäkkin häviäminen ei enää syö henkisiä resursseja. Joukkueesta tulee silloin voittava.

Jotta tämä voitaisiin saavuttaa, pitää ensimmäiseksi oppia myös häviämään. Tappio tekee aina kipeää, mutta miten tappioon suhtautuu on tärkeä tie siihen, mitä tarvitaan voittamiseen. Isoisäni on itselleni joskus opettanut, että aina kun tekee kipeää, oppii jotain uutta. Mitä enemmän ja nopeammin pystyy hyväksymään tappion ja oppimaan jokaisesta virheestä uutta, tappio vain ei enää syö itseluottamusta tulevaan, vaan luo uuden voittamisen halun. Voittamisesta tulee täten vallitseva ajattelutapa.

Tämä kaikki pätee yhtälailla, ellei jopa vahvemminkin, myös e-urheiluun. Seuraatkaa vaikka maailmalta cs:n puolella fnatic:ia. Tämä tiimi osaa voittaa, eikä luovuta vaikka olisivat pahemminkin tappiolla. Ja se taito puhuu puolestaan, kun ovat voittaneet suurimman osan turnauksista, joihin ovat osallistuneet viimeisen vuoden aikana. 

Tavallaan tämä oli jatkumoa aikaisemmalle tekstilleni suomalaisesta fanikulttuurista, jossa käsittelin fanien ei niin hirveän luottoa antavaa tapaa "kannustaa", missä vaaditaan tappioiden jälkeen heti uudistamista, jäsenten vaihtoa ynnä muuta. Älkää tuomitko tappioista vaan etsikää positiivista. Tietysti suomalaisuuteen kuuluu negatiivisen palautteen antaminen ja "kylläminätiedän" asenteen. Mutta ehkä tällä yritän myös vedota melko tuoreiden suomalaisjoukkueiden faneihin, että antakaa tiimeille aikaa oppia. Antakaa niille aikaa oppia häviämään, jotta voivat oppia voittamaan ja näyttämään maailmalle, että suomestakin tulee voittajia. Ainakin itse uskon tämän potentiaalin olemassaoloon, koska tahtoa ja yritystä menestykseen tuntuu löytyvän yhä kiihtyvällä tahdilla kasvavasta e-urheiluskenestä Suomessa. 

Tämän pintaraapaisun jälkeen seuraavassa blogissani ajattelin käsitellä lisää tätä aihetta ja tarkemmin niitä asioita, mitä voittava joukkue mielestäni tarvitsee.

Kommentit erittäin tervetulleita, jotta voin itsekkin kehittyä!

Twitter: phalzi

PSN: phalz

Steam: phalzea