Tappiollisista voitoista tai voitollisista tappioista
Täällä taas halusitte tai ette! Jatkoa edelliseen bloggaukseen voittamisesta.
Aloitan tällä kertaa kysymyksellä. Voiko voittaminen pysäyttää kehityksen, joka johtaisi menestykseen? Vastaukseni on kyllä. Olen vahvasti sitä mieltä, että iso voitto voi pahimmillaan olla jopa huonompi asia kuin häviäminen, jos tähdätään korkealle tasolle ja menestykseen.
Ajatellaampa asiaa vähän tarkemmin. Oletetaan että meillä on kasvamassa joukkue tai pelaaja X, jolla on tavoitteena päästä kansalliselle tai kansainväliselle huipulle omassa lajissaan/pelissään. X aloittaa johdonmukaisen harjoittelun ja pelaamisen jatkuvasti kovenevia vastuksia vastaan, joita vastaan napsii säännöllisesti voittoja ja tappioita. Kunnes onnistumiset tuottavat tulosta ja X selvittää tiensä pelaamaan suuria turnauksia. Vakiinnuttuaaan suurissa peleissä ja saatuaan sopivasti menestystä, tulee aika jälleen ison turnauksen, jossa X kaikkien odotusten vastaisesti marssii kovien onnistumisten ja jopa ylisuorittamisen jälkeen finaaliin ja siitä voittoon. Mitä tapahtuu tämän jälkeen on se kaikkein suurin kysymysmerkki. Pystyykö X hyödyntämään voittonsa tulevia voittoja varten ja sitä kautta menestykseen, vai tuleeko X:stä niin sanottu "one hit wonder" joka ei pysty hyödyntämään voittoaan jatkoa varten, vaan menettää otteensa sen myötä?
Jälleen tullaan tilanteeseen missä mitataan X:n itseluottamusta. Miten itseluottamus kestää, jos seuraavassa turnauksessa tuleekin aikaisessa vaiheessa tappio ja putoaminen. Menettääkö X uskonsa itseensä ja tuhoaa voiton tuoman hyvän olon, vai pystyykö X ammentamaan tappiosta oppia jatkoon ja uskomaan jatkossakin omaan suorittamiseensa. Kaikessa tässä tullaan jälleen voittamisen kulttuurin oppimiseen ja tappioista selviämiseen. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta minun mielestäni yksi olennaisimpia osia voittamisen kulttuuria on nimenomaan oppiminen häviämään ja käsittelemään tappio opetuksena miten toimia jatkossa entistä vahvemmin. Tämä ei koske vain huipulle tähtääviä, vaan myös huipulla olevia.
Mutta jos X jatkaakin voitosta voittoon ja eteneekin loppujanlopuksi voittamaan esimerkiksi jonkun suuremman turnauksen. Tämä voi aiheuttaa X:lle myös liiallisen kuolemattomuuden tunteen, jonka jälkeen hermot pettävät, eikä voittaminen enää onnistukkaan. Huipulla tuulee aina ja voittamalla yhden, elät löysässä hirressä ja varmasti sinua tullaan haastamaan koventuvalla tahdilla ja näyttämään, että sinut voidaan voittaa ja pudottaa alas pilvilinnasta. Jos ajatellaan, että oli lopputulos mikä hyvänsä, saattaisi olla hyvä suunta opetella suhtautumaan voittamiseen ja tappioon samalla rakentavalla tavalla. Miettiä molemmissa tilanteissa mitä pitää parantaa ja mitä tehtiin väärin. Voittamisesta pitää tietenkin iloita ja tappion pitää sattua, mutta se mitä teet tunnemyrskyn jälkeen ratkaisee paljon. Miten kukin siihen suhtautuu on hyvin yksilöllistä, mutta periaatteena on, että oppii uutta ja nauttii siitä mitä tekee. Jos kuvittelet itsesi tai joukkueesi voittamattomaksi suuren voiton jälkeen, köysi kaulan ympärillä kiristyy. Kukaan ei ole voittamaton, kun kyse on kilpailuista. Voittamisen kulttuuri ei siis tarkoita että olisit voittamaton!
Otetaan esimerkkinä, siitä mitä jatkuva voittaminen vaatii, tämän hetken CS:GO "dynastia" eli fnatic. Joukkuehan on ollut viimeisen puolitoista vuotta pelin ylivoimaisesti menestynein joukkue ja etenkin viimeisen pelaajavaihdon (pronax -> dennis) jälkeen heillä on jo 6 isompaa turnausvoittoa putkeen. Turnausten aikana he häviävät otteluita, mutta joka kerta heidän pelinsä rakenne kestää sen. Välillä on ollut otteluita jolloin he ovat jopa murskatappion partaalla, mutta kertaakaan heidän itseluottamuksensa omaan tekemiseen ja voittamiseen ei ole hajonnut. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä kyseisen joukkueen taistelutahto ja nousu tappioista voittoon. Fnaticia seuratessa joukkueesta paistaa tilanteessa kuin tilanteessa läpi rauhallisuus, keskittyneisyys ja ennen kaikkea usko itseen. Itseluottamus on niin häkellyttävän kova, että jos joukkue sattuu häviämään, se ei vaikuta tulevaisuuden tekemiseen. Melkeimpä joka kerta fnaticin hävittyä, tietää joukkueen palaavan seuraavaan otteluun entistä varmempana ja voitontahtoisempana.
Kyseinen joukkue on tällä hetkellä jopa äärimmäinen esimerkki voittamisen kulttuurista ja siitä, kun voittamisessa pääset pisteeseen, missä vastustajat keskittyvät käytännössä voittamaan vain sinut tai joukkueesi. Parhaana esimerkkinä IEM Katowicesta EnvyUs. Pidän Envyä tällä hetkellä kaikkein valmiimpana voittamaan fnaticin, mutta se edellyttäisi joukkueen ensin voittamaan kaikki muut, mutta juuri Katowicessa Envyn turnaus päättyi jo alkusarjoihin, mikä kielii siitä etteivät he ole valmiita voittamaan kaikkia, vaan ovat liian keskittyneet voittamaan vain yhden joukkueen. Mikä ei anna kauhean hyvää kuvaa joukkueen tasapainoisuudesta. Kun joukkue/pelaaja pääsee tilanteeseen, jossa vastustajat alkavat panostamaan toimintaansa sen pohjalle, miten juuri sinut voidaan voittaa, olet niskan päällä, koska silloin kaikki muut syövät toisiltaan mahdollisuutta päästä voittamaan juuri se yksi kyseinen joukkue/pelaaja. Kuten esimerkiksi Katowicessä jossa jatkopeleihin pääsi mm. Tempo Storm, joka oli kyllä hyvä joukkue ylisuorittamassa, mutta kyseisen joukkueen ei olisi pitänyt vielä näin vähällä kokemuksella päästä edes jatkopeleihin, noinkin kova tasoisessa turnauksessa, vaan yllättäjänä puski läpi joukkueista jotka tähtäävät voittamaan tiettyjä otteluita. En siis usko, että fnaticin asemaa maailman menestyneimpänä CS:GO joukkueena juurikaan ahdisteltaisiin vielä vähään aikaan.
Mutta edelleen, fnatic on todellakin äärimmäinen joukkue voittamisen kulttuurista. Voisi ehkä jopa sanoa, että fnatic on rikkonut voittamisen kulttuurin. Mutta moni voisi ammentaa fnaticista paljon oppia siihen mitä voittamiseen vaaditaan. Päättymätöntä itseluottamusta, tilanteessa kuin tilanteessa, luottamista omaan ja joukkuekavereiden tekemiseen, jota ei saa horjuttaa edes katkerinkaan tappioasema tai kokonaisen ottelun häviäminen.
Näillä mietteillä tällä kertaa, seuraavalla kerralla taas lisää tätä tai jotain muuta p*skaa.
twitter: phalzi
PSN: phalz
Steam: phalzea

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti