Niinkuin suurin osa suomalaisista e-urheilufaneista varmasti jo tietää, suomalaisittain paljon odotettu Copenhagen Games alkoi ja päättyi suomalaisten CS:GO tiimien osalta. Tätä kirjoittaessa turnaus ei siis vielä ole ratkennut, mutta suomalaisten osalta matka katkesi murheellisesti jo alkupeleihin. 4 pelattua karttaa, 4 hävittyä karttaa ja hyvää matkaa kotiin. Itse olin äärimmäisen pettynyt, koska odotin suomalaisilta paljon ja ensimmäistä näyttöä siitä, että matkalla huipulle ollaan. Tähän astisista tämän vuoden kansainvälisistä LAN-Turnauksista on kyllä plakkarissa jo yksi voitto ja yksi toinen sija ja yksi kolmas sija. Tosin yhdessäkään niissä turnauksissa mukana ei ollut mitenkään kansainvälisen tason huippuja, toisin kuin Copenhagen Gamesissa.
Pettymys on varmasti suuri myös joukkueille itselleen, organisaatioilleen ja myös kannattajilleen. Kannattajien pettymys on valitettavasti myös näkynyt. Ja se on näkynyt erittäin paskamaisella tavalla. CS:GO skene tuntuu tällä hetkellä pullistelevan tietotaitoa, siitä mitä tiimien pitäisi tehdä. Osoitellaan sormilla tiettyjä yksilöitä, katsellaan tilastoja ja moititaan organisaatioiden tekemiä päätöksiä pelaajavalinnoista. Kun katselen esimerkiksi twitterissä käytävää julkista loanheittoa, minua hävettää. Minua hävettää olla osa suomalaista e-urheiluskeneä ja fanikulttuuria. Rakentavan kritiikin antaminen olisi ihan asiallista, mutta loan kaataminen yksittäisten pelaajien niskaan heidän tilastojensa tai valintojensa takia on suorastaan idioottimaista, lapsellista ja täysin naurettavaa.
Jottei asia olisi niin täysin mustavalkoinen, tiimit ovat saaneet myös osakseen uskoa ja kannustusta, mutta epäilen että loanheitto vaikuttaa yksilöihin vahvemmin kuin usko menestykseen ja siksi otan kirjoituksessani kantaa eritoten siihen.
Joka tapauksessa 2016 jää suomalaiseen e-urheiluhistoriaan ensimmäisten kotimaisten ammattilaisorganisaatioiden synnyn myötä, tuli menestystä tai ei. Ja minä itse uskon, että menestys on täysin mahdollista, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen ja pelaajien psyyke vahvistuu tasolle, jossa menestys oikeasti mahdollistuu. Psyyke, joka vaikuttaisi tällä hetkellä olevan kaikkein suurin ongelma minun mielestäni. Onko jännitys kenties liikaa, jonka johdosta pelissä ei pystytä rentoutumaan ja pelaamaan sitä omaa peliään ja kunnioitetaan vastustajaa liikaa?
Tähän aiheeseen en osaa kuin esittää kysymyksiä, koska en ole mukana organisaatioissa näkemässä mitä joukkueen sisällä oikeasti tapahtuu. Ettekä osaa te sosiaalisen median tietoviisaatkaan. Ymmärtäkää ja hyväksykää se, että ongelmat mitkä tiimeillä on teidän mielestänne, on korkeintaan vain osa sitä suurinta ongelmaa, eikä se oikeuta yhtäkään teistä kaatamaan saavillista p*skaa ammattiorganisaatioiden jäsenten niskaan. Ei niin kauan kun katsotte tapahtumia vain ulkopuolisen silmin.
Itse ainakin aion pysyä suomalaisorganisaatioiden takana jatkossakin. Koska minulle on henkilökohtaisesti upea asia, että meillä on ammattilaisorganisaatioita joista löytyy oikeita osaajia. Haluan kannustaa "omia poikia", koska pitkästä aikaa se on oikeasti mahdollista! Ja toivoisin, että kannattajat myös muistaisivat, että vaikka tiimit olisivatkin pelanneet yhdessä osittainkin jo pitkään, he ovat kuitenkin pelanneet ammattimaisesti vasta 3kk, joka on oikeasti lyhyt aika. Katsotaan mihin tiimit ovat edistyneet vuoden lopulla ja arvioidaan tuliko odotettua menestystä. Tähän asti voi karvaista tappioista huolimatta olla kaikesta huolimatta tyytyväinen!
Kommentit ja asiallinen keskustelu aiheesta tervetullutta!
twitter: phalzi
PSN: phalz
Steam: phalzea
Sekalaista selitystä E-Urheilun tilasta ja tapahtumista, ilman selkeää johdonmukaisuutta. Minut löytää myös twitteristä https://twitter.com/phalzi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
Tietoja minusta
- phalz since 1985
- Miehen ikään ehtinyt rekkakuski, mieleltään ikuinen teininolife. FPS pelien parissa viettänyt enemmän tai vähemmän aikaa jo ensimmäisen Doomin ajoista. 2000-luvun alussa aktiivinen CS, DoD pelaaja. Twitter: https://twitter.com/phalzi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMonihan odottaa HETI menestystä, eikä tajua että esim ence ei ole kauheen kauaan ollut pystyssä. Voi vaan katsoa ulkomaalaisia huippu joukkueita ja kuinka kauan heillä on mennyt kivuta top tiimeiksi. Pelitunteja vertaamallakin huomaa että suomalaiset joukkueet ovat paljon jäljessä verrattaessa huippu joukkueisiin.
VastaaPoistaNiin ja joku perustelee encen tilannettakin sillä, että encen jätkät ovat pelanneet kauan jo yhdessä. Mutta niinkun mainitsen tuolla, niin ammattilaisena ovat pelanneet vasta tovin.
VastaaPoista